Great Sea Skyloft Hyrule Field



HUOM! Sivusto sisältää paljon merkitsemättömiä spoilereita! Pelien esittelysivut ja arvostelut ovat kuitenkin kohtuullisen spoiler-vapaita.


Zelda.arkku.net 2006-2012

Ylläpito


A Link Between Worlds :: Arvostelu

Kun A Link Between Worlds julkistettiin taannoisessa 3DS Nintendo Directissä, olin kerrassaan äimän käkenä. En siksi, että yhden suosikkisarjani uusin osa julkistettiin, vaan koska se näytti sijoittuvan täysin samaan Hyruleen kuin yli kymmenen vuotta sitten pelaamani A Link to the Past. Remakekaan ei voinut olla kyseessä, olihan Zelda-ohjaaja Eiji Aonuma nimenomaan maininnut, ettei esimerkiksi Majora’s Mask 3D:n kaltaista uudelleenjulkaisua tultaisi näkemään ennen kokonaan uuden 3DS-Zeldan valmistumista.

Vaikka trailerissa A Link Between Worlds näytti turhankin samanlaiselta parikymppisen isoveljensä kanssa, esitteli se kuitenkin jotain uutta sarjalle, nimittäin Linkin kyvyn muuntautua piirrokseksi seinälle. Tämä avasi Zelda-tiimille kokonaan uuden lähestymistavan sarjan ikonisiin ongelmanratkontatehtäviin. Mutta oliko se tarpeeksi tuomaan eloa samaan vanhaan Hyruleen?

A Link Between Worlds

Tie vie juurille

Kuten niin moni muukin Zelda, A Link Between Worlds alkaa Linkin punkasta, jossa nuori hyliaani nukkuu sikeitä. Äkkinäisen herätyksen jälkeen astutaan ulos suureen maailmaan, jossa muutama keskeinen paikka käydään läpi. Pitäähän pelin juoni saadaan käyntiin. Muuta kädestä pitämistä ei olekaan ja nopeimmat seikkailijat pääsevätkin suunnistamaan kohti ensimmäistä luolastoa jo ensimmäisen viiden minuutin jälkeen.

Vaikka kädestäpitämättömyys poikkeaa nyky-Zeldoista paljonkin, ei sitä voi sanoa uudistukseksi, vaan pikemminkin juurille palaamiseksi. Ensimmäinen The Legend of Zeldahan nimenomaan keräsi mainetta sillä, ettei pelaajalle kerrottu mitä tehdä ja minne mennä. Toki tämä oli NES-aikoina paljon yleisempää, mutta sama henki säilyi hyvin myös A Link to the Pastiin sekä Game Boyn Link’s Awakening- ja Oracle-peleihin. Pelaaja oli itse suuressa Hyrulessa ja täten vapaa tekemään ja kulkemaan minne halusi ilman, että keijutoveri ilmoitti säännöllisin väliajoin “Link, sinun pitää mennä tulimaahan ja puhua sille ja sille oraakkelille”.

Hyrule ja tämän päinvastainen ulottuvuus Lorule ovat lähes identtisiä A Link to the Pastin Light ja Dark Worldin kanssa. Luolastot ovat edelleen samoilla paikoillaan, tutut viholliset ovat samoilla alueillaan ja muutama entinen tuttavakin eksyy Linkiä auttamaan. Tämä ei varsinaisesti haittaa, mutta on ehdottomasti yksi uutuuden tunteen syöjistä, ainakin SNES-isoveljen pelanneille.

A Link Between Worlds

A Link Between Worlds A Link Between Worlds

Rajoja rikkovaa ajattelua

Linkin uusi kyky imeytyä seiniin on pelin oma keino erottautua muista sarjan osista, ja se toimii loistavasti. Jokaisella seinällä, jota ei peitä jokin tavara tai muu este, pystyy liikkumaan. A Link Between Worlds ottaa tästä kaiken irti niin ulkomaailmassa kuin myös luolastoissa.

Ilokseni jouduin enemmän kuin useasti jumiin luolastoissa, jolloin piti pysähtyä hetkeksi ja miettiä ihan tosissaan, miten tässä nyt pääsee etenemään. Twilight Princessin sudeksi tai The Minish Capin minishiksi muuntautuminen olivat paljon pienempiä muutoksia Linkin normaaleihin toimintoihin, mutta seinien hyödyntäminen vaati tosissaan rajoja rikkovaa ajattelua. Hymähtelin jatkuvasti, kun ongelmat olivatkin simppelimpiä kuin alkuun luulin.

Ulkomaailmassa seiniin imeytymistä käytetään lukuisiin paikkoihin pääsemiseen ja erilaisten keräiltävien keräämiseen. Muun muassa Maiamai-nimiset mustekalat ovat hukkuneet ympäri ämpäri Hyrulea ja Lorulea, ja kaikki kerätäkseen täytyy käyttää monenmoisia keinoja, eritoten seinissä kulkemista. Maiamaiden kerääminen kannattaa, sillä näiden emo palkitsee ruhtinaallisesti joka kymmenen löytämisestä.

Toisena uutuutena Linkin uusi seikkailu esittelee tavaroiden vuokraamisen. New Super Mario Bros. -peleistä tuttua Nabbittia muistuttava Ravio-hahmo vuokraa perinteisiä Zelda-esineitä pientä veloitusta vastaan. Vuokraesineet saa pitää niin kauan kuin haluaa, kunnes Game Over -ruutu koittaa. Tavarat saa lunastettua takaisin samaan hintaan kuin aikaisemminkin ja myöhemmin myös lopullisesti ostettua vähän isompaa rupiasummaa vastaan, jolloin esineet eivät enää katoa kuoleman koittaessa. Perinteisen Zelda-kaavan mukainen “yksi uusi esine per luolasto” ei siis enää päde.

Lähes jokainen luolasto vaatii tietyn oman esineen, ainakin sisälle pääsyyn. Uusi vuokraussysteemi kuitenkin mahdollistaa sen, että pelaaja saa itse valita, missä järjestyksessä käy paholaisten pesäkkeet läpi. Allekirjoittanut ei koskaan kokeillut Ocarina of Timen temppeleitä eri järjestyksessä, ja lukuisat läpipeluukerrat ovat menneet tismalleen samalla tavalla. A Link Between Worldsin vapaa valinta tuli todella mukavana kokemuksena ja herätti samalla halun kokeilla N64:n rautaista klassikkoa uusin tyylein.

A Link Between Worlds

A Link Between Worlds A Link Between Worlds

Pyörii ja kuuluu kuin unelma

Graafisesti peli on harmillisen vaatimaton. Väriä kyllä löytyy, hahmomallit näyttävät hyviltä – joskin muutamat sivuhahmot hieman persoonattomilta – kuten myös välinäytökset, mutta yksityiskohtien puute tekee ulkomaailmassa seikkailusta tympäännyttävää katseltavaa. Hahmojen taloista kyllä löytyy hienoja tauluja ja muuta pientä taiteellista kosketusta. Toisaalta ruudunpäivitys on saatu pyörimään paljon himoittuun 60 fps:n tahtiin, joten vaatimatonta grafiikkaa antaa väkisinkin anteeksi.

3DS:n nimikkotoiminto eli 3D-efektin tuottaminen ilman erikoislaseja toimii myös oikein hyvin. Vaikutus ei ehkä ole niin immersoiva, kuin Ocarina of Timen 3D-versiossa, mutta silti sitä pitää mielellään päällä. Toisin kuin joissain 3DS-peleissä, 3D:n käyttö ei vaikuta mitenkään ruudunpäivitykseen, joka on totta kai yksi plussa lisää.

Äänipuoli on jälleen kerran lähellä täydellisyyttä, niin kuin Zeldoissa on aina ollut tapana. Ikonisiksi muodostuneet vanhat kappaleet ovat saaneet upeat remixaukset, joita voisi luulla oikeasti orkesteroiduiksi, ja uusiakin kappaleita löytyy, harmillisen vähän tosin. Kylmiltä väreiltä ei voi välttyä, kun Dark Worldin teema pamahtaa soimaan.

Kontrollit ovat ottaneet mallia Ocarina of Time 3D:stä ja The Wind Waker HD:stä. Esineitä vaihdetaan kätevästi ja salamannopeasti kosketusnäytöllä, jolloin peli pysähtyy hetkeksi, mutta hengähdystaukoa tarvitsemattomat voivat hoitaa nämä askareet myös peliä pysäyttämättä. Olkanapeilla on myös omat tutut toimintonsa, R:stä Link suojaa kilvellä ja L:stä käytetään Pegasus Bootseja. Itse sankaria ohjataan ympyräohjaimella, ja ristiohjaimella pystyy liikuttamaan kameraa hieman ulommalle kuin normaalisti näkyy. Tästä antaisinkin A Link Between Worldsin ainoan miinuksen, joka oikeasti haittasi minua. Ympyräohjain ei nimittäin ole koskaan istunut kovin hyvin peukalooni, joten tiukan ja tarkkaa ohjausta vaativan paikan tullen olisin valinnut ehdottomasti ristiohjaimen. Peli ei kuitenkaan anna minkäänlaista mahdollisuutta siihen.

A Link Between Worlds

A Link Between Worlds

Nostalginen seikkailu uusin kujein

Zeldamaisen ympäripyöreä juoni ei missään tapauksessa ole voittamassa minkäänlaisia käsikirjoituspalkintoja, mutta on silti mielenkiintoinen ja motivoiva tekijä pelin etenemisessä. Tarinan taka-alalla olo onkin taas yksi asia, jossa ollaan palattu videopelaamisen juurille.

A Link Between Worlds on tuoreimman tuntuinen Zelda-seikkailu vuosiin, vaikka onkin käytännössä liimattu lähes kaksikymmentä vuotta vanhan pelin päälle. Tämä jos jokin kertoo valinnan vapauden tärkeydestä seikkailupelissä.

A Link Between Worlds

Yhteenveto

+ Valinnan vapaus
+ Sulavaa katseltavaa
+ Fantastiset musiikit
+ Maailman tutkiminen palkitsee
+ Vaikeustaso sopiva
+ Sama vanha Hyrule

- Sama vanha Hyrule
- Graafinen vaatimattomuus
- Ohjattavissa vain ympyräohjaimella

94

— Sam Hanks
Kiitokset arvostelukappaleesta Oy Bergsala AB:lle!