![]() Great Sea Skyloft Hyrule Field ![]() HUOM! Sivusto sisältää paljon merkitsemättömiä spoilereita! Pelien esittelysivut ja arvostelut ovat kuitenkin kohtuullisen spoiler-vapaita. Zelda.arkku.net 2006-2011 |
Muutaman kuukauden levon ja Skyward Swordin tahkoamisen jälkeen on mukavaa palata taas arkeen ja Zelda.arkun päivittämiseen. Odotettavissa on siis uutisointia tuttuun tapaan sitä mukaan kun uutta tietoa tulee. Lisäksi luvassa saattaa olla jonkin sortin yllätystä, mutta tästä lisää tietoa tulevaisuudessa.

Marraskuun ja Joulukuun kyselyssä kerättiin Zelda.arkun kävijöiden mielipidettä kaikkien aikojen parhaimmasta 3D-Zelda-seikkailusta. Vastauksia saatiin yhteensä 125 kappaletta ja ne hajosivat varsin monipuolisesti lukijakuntamme parissa.
Eniten ääniä sai Wiille hiljattain julkaistu Skyward Sword, joka uudisti perinteistä Zelda-kaavaa ja esitteli pelimaailmalle kenties täydellisimmän liiketunnistuksen mitä on tehty. Toiselle sijalle laskeutui monien jumaloima Ocarina of Time, jota seurasi Linkin värikäs seikkailu Tuulten Sankarina The Wind Waker. Neljänneksi päätyi vuonna 2006 julkaistu Twilight Princess, jossa Link pelastaa Hyrulen Twilightin Realmin pahoilta voimilta. Toiseksi viimeisellä sijalla vihreäpukuinen veijarimme on eksynyt Terminan kieroutuneeseen maailmaan, kyseessä ei voi siis olla muu kuin Nintendo 64:n Majora’s Mask. Viimeisellä sijalla on Linkin Nintendo DS:llä julkaistut seikkailut Phantom Hourglass ja Spirit Tracks, joissa hyödynnettiin kosketusnäyttöä täysin uusilla tavoilla.
Paras 3D-Zelda on:
2011 oli pelivuotena paras miesmuistiin ja yksi sen suurimmista syistä oli Zelda-pelien runsaus. Tämä taaskin johtui siitä, että samainen vuosi oli myös tämän Shigeru Miyamoton luoman seikkailusarjan 25v. juhlavuosi, jota juhlistettiin aika urakalla. Aikaiset 3DS:n ostajat saivat Ambassador-ohjelman myötä pelattavakseen suorastaan legendaariset NES-Zeldat, The Legend of Zeldan ja The Adventure of Linkin, sekä GBA:lle julkaistun The Minish Capin. 3DS:n ja DSi:n omistajien ladattavaksi tuli ilmainen Four Swords: Anniversary Edition ja eShopin Virtual Console -valikoimaan lisättiin Deluxe-versio Game Boyn Link’s Awakeningistä. Kesällä julkaistiin ikuisuusklassikko Ocarina of Timen 3D-versio ja Marraskuussa julkaistiin pitkään ja hartaasti odotettu Skyward Sword, josta on saatavilla rajoitetusti kultaisen WiiMote+ -ohjaimen sekä konsertti-CD:n sisältävä paketti. Lisäksi The Legend of Zelda: 25th Anniversary Symphony -nimellä kulkenut orkesterikiertue on esittänyt sarjan ikimuistoisimpia kappaleita pitkin maailmaa ja Japanissa julkaistiin Hyrule Historia -taidekirjanen, joka paljasti monia faneja pitkään askarruttaneita asioita. Eikä tässä vielä kaikki, listaa voisi jatkaa vielä hyvän aikaa…
Paljon on siis annettu, mutta vastasivatko ne odotuksianne? Tätä udellaan seuraavassa kyselyssä, joka on:
Mitä mieltä olet Zeldan 25v. juhlistuksesta?

Viimeisen kuukauden ajan Zelda.arkussa udeltiin lukijoidemme suunitelmia The Legend of Zelda: Skyward Swordin oston suhteen.
Kyselyyn vastattiin yhteensä 169 kertaa, joka on muuten ennätys ZA:n mittakaavalla, ja äänet jakautuivat aika hurjasti: peräti 100 vastaajaa ilmoitti ostavansa kultaisen Wii Mote Plus -ohjaimen sisältävän paketin heti julkaisupäiväksi ja 31 vastaajaa tyytyi pelin normaaliin versioon. 16% vastasi ostavansa pelin vähän myöhemmin ja 2% on ostamatta peliä kokonaan.
Milloin ja minkä Skyward Swordin version hankit?
Seuraavan kuukauden ajan vuorossa olisi parhaan 3D-Zeldan päättämistä. Onko ikuisuusklassikko- Ocarina of Time suosikkisi vai kenties GameCuben meriseikkailu The Wind Waker? Entäpä Wiille juuri julkaistu Skyward Sword?
Paras 3D-Zelda on:
Parhaita Zelda-pelejä vuorossa sitten joulukuussa!
Kommentit [7]

Eilen julkaistun The Legend of Zelda: Skyward Swordin arvostelu on vihdoinkin linjoilla ja valmiina lukijoidemme luettavaksi. Sen piti alunperin olla valmis jo eilen, mutta teknisten syiden takia asia pääsi viivästymään.
Skyward Sword oli yli viisi vuotta työn alla ja se on myös Nintendon kaikkien aikojen suurin projekti.
Kiitokset arvostelukappaleesta AMO OY:lle!
Kommentit [2]

Nintendo julkisti tänään, 8.11., tuovansa Euroopan joulumarkkinoille taivaallisen hienon 3DS-konsolin. The Legend of Zelda 25th Anniversary -bundlena tunnettu paketti, joka sisältää The Legend of Zelda: Ocarina of Time 3D:n ja Zelda-tyylitellyn 3DS:n, pistää takuuvarmasti Amerikan ja Aasian mantereet kateellisiksi.
The Legend of Zelda 25th Anniversary -bundle ei ole ainoa asia, millä Nintendo on julistanut yhden rakkaimman pelisarjansa juhlavuotta. Kesällä julkaistun Ocarina of Time 3D:n lisäksi Four Swords saapui syyskuussa entistä eheämpänä fanien ladattavaksi DSi:n ja 3DS:n kaupoista – vieläpä ilmaiseksi! Ei saa myöskään unohtaa pitkin loppuvuotta maailmalla pyörinyttä Zelda 25th Anniversary -sinfoniaa sekä marraskuun 18. päivä julkaistavaa Skyward Swordia.
The Legend of Zelda 25th Anniversary -bundle saapuu Eurooppaan 25. päivä marraskuuta. Tarkkaa hintaa ei olla vielä ilmoitettu, mutta odotettavissa on kuitenkin yli 200:n euron arvoinen paketti.
Lähde: Nintendo UK
Kommentit [5]

Portugalilainen My Games —pelisivusto haastatteli Eiji Aonumaa, yhtä tunnetuinta Zelda-ohjaajaa, noin puolitoista viikkoa sitten Lontoossa pidetyssä The Legend of Zelda: 25th Anniversary Symphony —konsertissa. Hän paljasti sivustolle, että 3DS:n oma Zelda on parhaillaan työn alla jo suunnitelmissa:
“Uusi Zelda-peli on jo työpöydällä Nintendo 3DS:lle, mutta siitä ei ole syytä odottaa suoraa jatkoa DS:n Zelda-peleille. Kyse on kokonaan uudesta pelistä, joka kuitenkin hyödyntää paljon aiempien käsikonsoli-Zeldojen ominaisuuksia.”
Fanien unelma Majora’s Maskin -3D-versiosta tuli myös esille haastattelun aikana johon Aonuma kommentoi:
“Majora’s Mask 3D on yksi niistä asioista mitä minulta usein kysytään, ja voin vannoa käyneeni keskusteluita siitä Miyamoton kanssa. Harkitsemme ideaa kovasti, mutta seuraava 3DS-Zelda saa kyllä olla kokonaan uusi, sillä olisihan kahden pelin uudelleenjulkaiseminen peräkanaa aika hölmöä.”
Päivitys 6.11.: Alkuperäisen lähteen portugali-englanti-käännösvirheestä johtuen Aonuman sanat ovat hieman vääristyneet. Hän ei vahvistanut pelin olevan tekeillä vaan puhui hypoteettisesti mahdollisesta tulevasta pelistä.
Lähde: GoNintendo
Kommentit [3]
Aikaisemmin The Legend of Zelda: Ocarina of Time 3D:n ja The Legend of Zelda: Four Swords -juhlajulkaisun mainoksissa nähdyt Robin Williams sekä hänen tyttärensä Zelda Williams ovat nyt palanneet mainostamaan kolmen viikon päästä saapuvaa Skyward Swordia. Mainos on suunniteltu Euroopassa näytettäväksi, jotenka hyvällä tuurilla saatamme bongata sen Suomen toiseksi parhaimman peliohjelman mainoskatkoilla.
Robin Williams on yksi monista Zelda-sarjaa rakastavista kuuluisuuksista. Rakkaudentunnustus ei ole jäänyt pelkäksi sanailuksi vaan teoiksi, sillä hän nimesi tyttärensä iki-ihanan Zelda-prinsessan mukaan.
Ocarina of Time 3D -mainokset voit katsoa tästä ja tästä. Four Swordsin juhlajulkaisun mainos löytyy täältä.
Lähde: GoNintendo
Kommentit [1]

GameTrailers TV with Geoff Keighley (GT.TV) käsitteli eilen Spike-TV-kanavalla useita Nintendo-aiheita mm. Reggie Fils-Aimen kanssa. Yksi aiheista oli, kuten arvata saattaa, marraskuussa Wiille julkaistava kauan odotettu The Legend of Zelda. Skyward Sword. Tällä kertaa Linkin pilviseikkailusta paljastettiin Origins -traileri, jossa selviää alkuperä jos toinenkin. Videon voit katsoa tuosta alta, mutta se saattaa sisältää spoilereita pelin loppupuoleltakin, joten omalla vastuulla mennään edelleen. Koko jakson voi vilkaista tästä.
Lähde: GameTrailers
Kommentit [2]